Portsan Sanomat 2/2007

”Rikospaikkatutkijat”

Syysillat ovat pimentyneet ja rötöstelijöitä on ollut liikkeellä. Autot ja seinät ovat vaarassa. Syksyn kuluessa on autoihin yritetty murtautua ja ainakin yhdessä tapauksessa yritettiin ajaa asunnon ikkunasta sisään. Seinille ja sähkökaappeihin on ilmestynyt graffiteja.

Sähkölaitos puhdistaa yleensä säännöllisin väliajoin kaappinsa töhryistä ja kiinnittää pikkuriikkisen tarran, jossa kielletään kaappien vahingoittaminen, ei tehoa. Talojen seinät ovat arempia paikkoja ja poistotyö aika työlästä, tiedän kokemuksesta, kun tein muutaman tunnin töitä oman yhtiöni seinän putsauksessa. Asiasta voi tietysti tehdä myös rikosilmoituksen ja jäädä odottelemaan töhrijän kiinnijäämistä ja apua putsaukseen…ikävä tulee.

Rikosilmoitus ei johda rikospaikkatutkijoiden paikalle tuloon ja DNA-näytteiden ottoon, päinvastoin ilmoitus pääsee koristamaan rikostilastoja, usein miten selvittämättömien tapausten mappiin.

Rikosten ehkäisyyn voisi ajatella yhtiöiden yleisvalaistuksen kohentamista.  Monilla pihoilla esimerkiksi autot ovat pimeimmässä paikassa, jolloin tihutöidenteko on helppoa.  Valaistus on tärkeää, koska elämme jälleen vuoden pimeintä aikaa.

Sirpa


Katujen syyskunnostus

Syksy on tullut Portsaankin ja sen huomaa. Jos ei muusta, niin maahan pudonneista lehdistä. Kun Portsa on ollut koko kesän kauniin vihreä –  kiitos runsaan puuston – niin samasta syystä yleisväri Portsan pihoilla ja kaduilla on vaihtunut keltaisesta oranssin ja punaisen kautta ruskeaan. Ikävä kyllä tämä väriloisto on vain tilapäistä ja tätä kirjoitettaessa jo poistumassa. Pian on edessä harmaa syksyinen kausi ennen kuin taas saamme kaiken kattavan lumipeitteen, ainakin lasten riemuksi.

Yleisesti ottaen Portsan kadut on hoidettu ilahduttavan hyvin. Hyvin hoidettujen katujen kautta välittyy sekä alueen asukkaille että myös vierailijoille ja ohikulkijoille kuva asuntoalueesta, jonka viihtyisyydestä huolehditaan. Asukkaat itse! Vaikka täydellisyyttä ei toki ole realistista tavoitella, niin on kuitenkin vielä yksi näkyvä asia, joka kaipaa korjaamista. Jalkakäytävillä on omia aikojaan kasvunsa aloittaneita kasveja, jotka eivät kaunista katukuvaa. En nyt tarkoita laattojen väleissä olevia matalakasvuisia kasveja, jotka joissakin tapauksissa ovat kerrassaan piristäviä. Tarkoitan yli polven mittaisia sekä seinustoilla että ajoradan reunustalla kasvavia kasveja ja erityisesti koivuja, joista talojen seinustoilla pisimmät saattavat olla jo lähes metrinkin mittaisia. Ei niitä paljoa ole, mutta ne harvatkin erottuvat tarpeettoman hyvin. Nyt on erinomainen tilaisuus saattaa tämäkin asia kuntoon katujen ja pihojen syyssiivousten yhteydessä.

Hyvää syksyä kaikille portsalaisille!
Kari Malinen
puheenjohtaja


Portsassa valo lisääntyy

Puutarhakadun ja Sairashuoneenkadun kulmaan on avautunut Valonkoti, jonka ovet ovat auki ohikulkijoille arkisin klo 12-18. Uskomme hyvyyden olemassaoloon ja mahdollisuuteemme lisätä sitä maailmaan pyyteettömällä lähimmäisenrakkaudella. Toiveemme on olla levähdyspaikka arjen puristuksessa sinnitteleville ihmisille, joille nyky-yhteiskunta tarjoaa liian usein vain persoonattomia palveluita, joissa ihminen ei koe todella tulevansa kohdatuksi omana itsenään. Meille voit poiketa juomaan kupin teetä, katselemaan kynttilänliekkiä ja vaihtamaan ajatuksia ilman velvollisuutta ostaa mitään. Lupaamme tarjota sinulle ainakin lämpimän hymyn ja hyväksyvän katseen – parhaina päivinä myös takkatulen lämpöä ja pullantuoksuisen halauksen sen tarpeessa oleville. Tarjoamme ensisijaisesti täydentäviä hoitoja, joilla autamme ihmistä vapautumaan stressistä ja ottamaan omaa voimaansa käyttöön kohtaamissaan vaikeissa tilanteissa, sillä lopultahan oma asennoitumisemme tilanteeseen ratkaisee sen kuormittavuuden. Liian suureksi kasvanut stressi heikentää toimintakykyämme ja saattaa pitkään jatkuessaan johtaa uupumukseen tai erilaisiin fyysisiin sairauksiin. Tätä voi ennaltaehkäistä elämällä terveesti, hyvällä ravinnolla sekä lepäämällä ja liikkumalla riittävästi. Hyvänä tukena tässä toimivat myös rentouttavat ja elinvoimaa lisäävät hoidot.

Tarjoamiamme hoitoja yhdistää ajatus siitä, että ihminen on kokonaisuus, jonka muodostavat keho (fyysinen olemuksemme), mieli (ajatuksemme ja asenteemme), tunteet ja sielu (henkinen ominaislaatumme, joka tekee meistä yksilöllisen persoonan). Meidän tavoitteemme on auttaa ihmistä saavuttamaan tasapainoinen tila, jossa hän pystyy hyväksymään itsensä juuri sellaisena kuin on kaikkine ominaisuuksineen, jolloin hänen ei tarvitse käyttää voimavarojaan minkään ominaisuutensa kieltämiseen ja kätkemiseen. Tällöin hän siis myös paremmin pystyy kohtaamaan itsessään eri tilanteissa nousevat tunteet ja käsittelemään ne rakentavalla tavalla.

Valonkoti tarjoaa mm. Rosen-hoitoja, Aura Soma-väriterapiaa, Ayurveda-hierontaa, energiahoitoja, homeopatiaa, Intialaista päähierontaa, Intialaista jokikivihoitoa, Elämäntaidonvalmennusta ja Suggestoterapiaa eli mielikuvavalmennusta ja sielun hoitoa. Tarjolla on siis sekä kehollisia hoitoja, että keskusteluun perustuvaa mielen valmennusta. Sinulla ei tarvitse olla mitään erityistä ongelmaa tullaksesi hoitoon, vaan voit tehdä sen vain antaaksesi itsellesi laatuaikaa ja lepoa. Jos taas etsit ratkaisua johonkin vaivaan, niin voit tulla keskustelemaan kanssamme siitä, mikä hoito saattaisi olla paras juuri sinun tapauksessasi. Kaikkeen kun ei ole yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua, vaan tarjolla on vaihtoehtoja, joista jokainen voi löytää itselleen sen parhaiten toimivan. Olet siis tervetullut sisään vain kyselemään ja katselemaan aukioloaikoinamme. Samalla voit halutessasi tutustua Valonkodissa tarjolla oleviin hyvinvointituotteisiin.

Valonkoti toimii myös kokoontumispaikkana erilaisille koulutustilaisuuksille ja teema-illoille, joiden tavoitteena on herättää omaan hyvinvointiimme liittyviä ajatuksia. Näiden tilaisuuksien hinnat pyrimme pitämään mahdollisimman alhaisina, jotta kaikilla kiinnostuneilla on mahdollisuus niihin osallistua. Tarjontaamme voit seurata ikkunamme mainoksista tai nettisivuiltamme www.valonkoti.net. Lämpimästi tervetuloa!

Elina Laamanen


100-vuotias Pehtoori

Asunto-osakeyhtiö Portsan Pehtoori juhli 100-vuotisjuhliaan 9.6. alkaen klo 16. Portsa ry:n hallituksen tervehdyksen ja perinteisen pihlajalahjakortin vei hallituksen sihteeri Risto Ranta. Paikalla juhlapäivää juhlistamassa tarjoilun kera oli Anniina Linnala (taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja), Olli-Pekka Linnala, Kirsi Storckovius sekä naapurit Arja ja Teijo Jalo. Mukavassa tunnelmassa viihdyttiin ja keskusteltiin mm. kymmenhuoneistoisen taloyhtiön menneisyydestä. Kaikki alkoi siitä, kun aviopari Johan Aleksander ja Johanna Eufrosyne Helin osti Puutarhakatu 37 b:ssä sijaitsevan tontin marraskuussa 1906 Filemon  ja Josefiina Charlotta Alatalolta 1 492 markan ja 76 pennin hinnalla. Paikalle rakennettiin rakennusmestari Adrian Thomanderin suunnittelema puutalo. Rakennus säilyi Helinin suvun omistuksessa vuoteen 1986 asti, jolloin se myytiin rakennusliikkeelle, joka peruskorjauksen jälkeen myi asunnot osakkeiksi. (Pyöli-Vainio: Port Arthur – elämänmenoa.) Parhaillaan taloyhtiössä suunnitellaan mittavaa julkisivuremonttia, jolloin yhtiö maalattaisiin ja ulko-ovet vaihdettaisiin. Risto haluaa tässä vielä kiittää mukavasta ja mielenkiintoisesta juttutuokiosta.


Arvidinmäki täytti 100 vuotta

Kakolanmäen kupeessa sijaitseva Asunto-osakeyhtiö Arvidinmäki juhlisti 100-vuotista taivaltaan lauantaina 11.8. Juhlaa vietettiin todella kesäisissä olosuhteissa, sillä taloyhtiön juhlapäivä oli myös kuluneen kesän lämpimin päivä Turussa.

Arvidinmäen ryhdikkäissä ja hyväkuntoisissa rakennuksissa aika pysähtyy. Taloyhtiön rakennukset valmistuivat vaiheittain vuosina 1907-1909. Ensimmäisen vuosikymmenen ajan talot olivat yksityisomistuksessa, kunnes nykymuotoinen asunto-osakeyhtiö perustettiin vuonna 1918. Vuosisadan aikana muutokset julkisivuihin ovat olleet hyvin pieniä, mikä on todettavissa vanhoista valokuvista. Sukupolvet vaihtuvat ja puut kasvavat, mutta taloyhtiön ulkoiset puitteet säilyvät pitkälti 100 vuotta vanhassa kuosissaan. Yhtiön historia on läsnä monella tavalla; asumisiältään vanhin nykyasukas on muuttanut yhtiöön lähes 60 vuotta sitten, ja1950-1960 -luvuilla yhtiöön muuttaneita on jäljellä useita. Hyvässä muistissa ovat ulkohuussit, pihan isot lapsilaumat ja lumiset talvet. Tarinat värikkäimmistä asukkaista elävät vuosikymmeniä.

Portsalaiseen tapaan Arvidinmäen juhlien teemana oli entisten ja nykyisten asukkaiden kohtaaminen. Iltapäivän avoimet ovet ja kakkutarjoilu keräsivätkin paikalle noin 100 entistä ja nykyistä asujaa. Keskustelua ja muistelua vauhdittivat alkuperäisessä asussaan olevaan pesutupaan rakennettu vanhojen esineiden näyttely ja saunarakennuksen seinille levitetty valokuvanäyttely. Erityistä kiinnostusta herättivät alkuperäinen, mustekynällä kirjoitettu yhtiöjärjestys ja alkuperäiset osakeluettelot. Erilaiset kieltotaulut, iso puinen rotanloukku sekä monenlaiset nykyihmiselle vieraat hyötyesineet muistuttivat maailman muuttumisesta. Historian ohella hieman tilaa varattiin myös tulevalle. Kakolan puhdistamon ja Kakolanmäen kaavan piirustukset herättivät ihmetystä etenkin kauempaa paikalle saapuneissa vieraissa. Asukasyhdistys Portsa ry muisti yhtiötä onnitteludelegaation ja pihlajantaimen muodossa. Arvidinmäen asukkaat olivatkin aktiivisesti mukana, kun asukasyhdistystä perustettiin 1970-luvun alussa.

Iltajuhlaan oli kutsuttu kaikki nykyiset asukkaat, ja valtaosa osallistuikin juhlaan. Iltajuhlasta muodostui erittäin lämminhenkinen ja rento tilaisuus. Iltaa vietettiin juhlapäivällisen, elävän musiikin, yhteislaulun ja tarinoinnin merkeissä. Puolenyön korvilla tunnelma tiivistyi entisestään, kun sadekuuro ajoi juhlijat telttakatokseen. Juhla jatkui pitkälle sunnuntain puolelle, mutta jo aamusella juhlaväki kokoontui yhdessä nauttimaan pihalle katettua brunssia. Olihan jo kiire valmistautua Portsan perinteisiin pihamarkkinoihin.

Juhliin valmistauduttiin täydellä sydämellä pitkin kevättä ja kesää yhtiön asukkaista muodostetun juhlatoimikunnan johdolla. Toimikunta muodostettiin monenikäisistä ja erilaisia vahvuuksia omaavista asukkaista. Eritoten luokanopettajan täsmällisyys ja ammattikokin organisointitaidot osoittautuivat korvaamattomiksi. Toimikunnan jäsenten lisäksi ilahduttavan moni yhtiön asukas uhrasi lukemattomia tunteja juhlan eteen. Erinomaisesti onnistuneet juhlat osoittivat jälleen kerran, kuinka ylpeitä Arvidinmäen asukkaat ovat yhtiöstään – eikä syyttä. Perinteiset kädentaidot ja portsalainen talkoohenki elävät vahvana Arvidinmäessä!

Hannu Pirilä
kirjoittaja on Arvidinmäen isännöitsijä ja entinen asukas


As Oy Rauhankatu 26 A 100 vuotta

As Oy Rauhankatu 26 A:n pihassa juhlittiin 100-vuotiasta taloa. Paikalla oli runsas osanottajajoukko nauttimassa kalasopasta ja kakkukahvista. Ohjelmaa oli joka makuun; puheita, kuorolaulua, torvisoittoa, historiaa jne.

Parasta päivässä oli varmaankin vanhojen tuttujen kohtaaminen ja elämän sattumusten muistelu asumisajalta yhtiössä. Leppoisassa tunnelmassa lauantai-iltapäivä kului nopeasti ja päivän tapahtumiin palataan vielä monta kertaa, ajatuksissa.


Markkinakatsaus menneeseen ja tulevaan

Alueemme pihoilla kiersi elokuun  2.  sunnuntaina paljon kiinnostuneita kansalaisia. Toisia kiinnostivat pihat ja toisia vanhat tavarat. Silloin vietettiin Portsan Pihamarkkinoita.  Joissakin pihoissa oli kahvila, makkaraa, musiikkia tai muuta oheistapahtumaa ja kaikilla pihoilla oli paljon erilaista myytävää.Markkinasunnuntaina saa ihan luvan kanssa tulla kiertelemän alueen pihoilla. Kukaan ei katso pitkään perään tai tule heti portilla kysymään haetko jotain tai voinko auttaa. Alueemme arkkitehtuuri onkin kaunista. Jokaisesta talosta löytyy erilaisia yksityiskohtia sitä rakentaneen timpurin mieltymysten ja ammattitaidon mukaan. Aikaisemmin Portsassa asuneet käyvät verestämässä muistojaan, tutkimassa vanhoja leikkipaikkojaan ja kuinka ihanaa onkaan päästä entiseen kotiin katsomaan sen nykyaikaista ilmettä. Entisten asukkaiden kertomuksia kuuntelevat nykyportsalaiset mielellään. Näin saadaan tietää taloyhtiön entisistä vuosista ja elämästä.Ensi vuonna Pihamarkkinat järjestetään sunnuntaina 10.8. Nyt jo vakiintuneeseen tapaan mukaan ilmoittaudutaan taloyhtiöittäin. Riittää kun pihalla on yksikin innostunut myyjä. Kun taloyhtiö on ilmoitettu mukaan, niin sitten vaan innostamaan muita asukkaita myyntipuuhiin.  Kyllä asiakkaita riittää.Toukokuussa järjestetään Portsan Katumarkkinat. Niissä myymään pääsevät alueen ulkopuolisetkin myyjät. Silloin Puutarhakatu suljetaan liikenteeltä ja myynti tapahtuu katualueella. Lisäksi markkinatunnelmaan auttaa pääsemään orkesteri ja lavalla on muutakin ohjelmaa markkinaväen viihdykkeeksi. Ensi toukokuussa markkinapäivä on sunnuntai 25.5. Silloin Katumarkkinat järjestetään 20. kerran. Tämän tasaluvun kunniaksi on tarkoitus järjestää hieman näyttävämmät markkinat. Suunnittelu on vielä alkumetreillä  ja hyviä vinkkejä otetaan vastaan.Laittakaapa jo nyt uuteen kalenteriin ylös päivämäärät 25.5. ja 10.8. Markkinoilla tapaamisiin.

Raili Pajula


Satavuotias As Oy Puistorinne

Perjantaina elokuun 25 päivänä ennen puolta päivää oli Rauhankadun ja Arvinkadun kulmauksen alueella melkoinen vilske ja vipinä. Lukuisa joukko sekä Puistonrinteen entisiä asukkaita että muitakin Puistorinteen kutsua noudattaneita solui porteista juhla-alueelle. Puistonrinteen satavuotisjuhlat olivat alkamassa. Portit olivat vieraille avoinna yhdestätoista kolmeen. Koko ajan tapahtui. Erilaiset päähineet erottivat isäntäväen muista juhlijoista. Juhlaohjelma oli suunniteltu kaikille turkulaisille. Vaikka ohjelmaa laadittaessa oli lapsia muistettu aivan erityisesti ei aikuisiakaan silti oltu unohdettu. Epävirallisen laskurin mukaan Puistorinteeseen (ja samalla Portsaan) kävi tutustumassa yli 500 vierailijaa! Tauno Suominen oli Kanniston Kotieläintilalta Alastarolta tuonut mukanaan erityisesti lapsia kiinnostavia eläimiä: aasin ja kaneja. Aasi, joka on Justus nimeltään, taisi syödä päivän aikana ainakin viikon porkkana-annoksen ja kaneillakin riitti puputtamista. Syöttäjistä ei ollut pulaa, eikä porkkanoista.  Lisäksi läheisen ratsastustallin tytöt poneineen sekä ajeluttivat rattaissa että ratsastuttivat nuorempaa juhlaväkeä. ”Talon ympäri”- kierroksia tehtiin toistasataa kertaa. Paikalle saapui myös pettämättömät lasten suosikit: oikea vanha paloauto nuorine palomiehineen ja ratsupoliisi hevosineen. Kyllä lapsilla riitti sekä katsottavaa, tutkittavaa ja että myös taputeltavaa. Nukkepaja ry esitti lapsille nukketeatteria, vetovastuullisina Heidi ja Tuija.  Mutta kiistatta upein lastenohjelma oli Puistorinteen lasten itsensä käsikirjoittama, ohjaama, lavastama ja esittämä tarina Peppi Pitkätossun ihmeellisistä seikkailuista. Näytännöt, joita oli kaksi, kestivät lähes puoli tuntia. Esitykset olivat kerrassaan mukaansatempaavia ja innolla sekä taidolla tehtyjä! Nautittavaa teatteria!Juhlayleisölle esiintyivät ja heitä tanssittivat Turun ikioma trubaduuri Aulis Kotaviita säestäjänä harmonikkataiteilija Pekka Varjonen. Vuorollaan juhlijoita ilahdutti pääasiassa harrastelijoista koostunut Torviseitsikko soittaen tasokasta swingiä sekä muutakin mukaansa tempaavaa musiikkia. Aulis Kotaviita kutsuttiin muutaman kerran solistiksi kuten myös juhlayleisöstä löytynyt laulava mestari Juha Kinnunen. Näille hienoille hetkille riitti kuulijoita.Eikä pidä unohtaa iloista itävaltalaismusiikkia, joka kaikui viisimetrisestä alppitorvesta Reijo Bormanin puhaltamana yli Portsan.  Lisäksi saatiin kuulla taidokkaita duo – esityksiä, kun soittoon yhtyi Puistorinteen oma asukas Olli Hirvonen pitkine tuohitorvineen.Taloyhtiön historiikki julkaistiin juhlaan yhteydessä. Tämän taloyhtiön eri vaiheista kertovan laajasti kuvitetun kirjan on kirjoittanut taloyhtiön asukas Timo Valonen. Todettakoon, että kyseessä on jo toinen portsalaisen taloyhtiön satavuotishistoriikki, joka on saanut päivänvalon kuluvana vuonna! Tämän historiikin liitteenä on kuvakavalkadi-CD Puistorinteen eri vaiheista. Tätä noin neljännestunnin kestävää kuvakavalkadia myös esitettiin taukoamatta yhtiön saunatiloissa ja katsojia riitti jonottamiseen asti. Henkisen ravinnon lisäksi oli kahvitarjoilua herkullisine leivonnaisineen sekä maittavia grillimakkaroita. Taloyhtiön omaan illanviettoon grillasi grillimestari Stefan Gustafsson kokonaista lammasta. Tämä herkullisen näköinen grillissä tirisevä lammas nostatti tuoksuinen veden kielelle vierailijoillekin. Mahtoi se maistua juhlivalle talonväelle illansuussa alkaneessa ”oman piirin juhlassa”.   Portsa ry:n onnittelut juhlivalle taloyhtiölle ja sen asukkaille toivat Seppo Suoranta sekä allekirjoittanut ojentaen taloyhtiön edustajille Suomen pihlajan saantiin oikeuttavan lahjakirjan sekä -kortin.  Kyllä oli mukavaa!

Kari Malinen