Portsan Katumarkkinat 18.5.2025 klo 11-15

Odotetut Portsan Katumarkkinat pidetään tänäkin vuonna toukokuussa Puutarhakadulla sunnuntaina 18.5.2025 klo 11–15. Tule mukaan! Facebookista löydät tapahtuman nimellä ”Portsan Katumarkkinat 2025”.

Markkinat pidetään Kosken Leipomon ja K-Portsan välisellä alueella Puutarhakadulla, kahden korttelin matkalla. Esiintymislava sijaitsee Puutarha- ja Heikkilänkadun risteyksessä.

Pidemmältä tulevia suosittelemme saapumaan markkinoille bussilla, polkupyörällä tai kävellen. Alueella on vain kadunvarsipysäköintiä ja autoille on alueella hyvin rajallisesti parkkipaikkoja. Bussit kulkevat markkinoiden aikaan normaalin aikataulun mukaisesti Puutarhakadulla, mutta kiertäen Sofiankadun kautta (ei pysäkkiä kiertotiellä). Huomaa, että kiertotiellä ei ole bussipysäkkiä ja lähimmät pysäkit Puutarhakadulla sijaitsevat Mikaelinkirkon kohdalla ja sataman suunnalla markkina-alueen jälkeisessä korttelissa Arvinkadun pysäkit.

Markkinoilla on kymmeniä kirppispöytiä ja lukuisia käsityöläisiä. Markkinoilta löydät lisäksi mm. Sammakon Kirjakaupan ystävänmyynnin, Ellän kukan kukkakärryn, Lounais-Suomen Jätehuolto info-pisteen. Kosken Leipomo on myös avoinna.

Puutarhakadulla markkina-aluetta seuraavassa korttelissa satamaan päin ovensa pitää avoinna asiantunteva pyöräliike Onnipyörä ja sitä seuraavassa korttelissa on avoinna sisustustavara & vaateputiikki Lahjapuoti Suomen Valoisa. Rauhankadulla, kortteli K-kaupalta alaspäin, sinua odottaa vintagetuotteita & uusia sisustus- ja kodinhoitotuotteita myyvä SecondHand Aito. Lisäksi vintage huonekalujen & sisustustuotteiden puoti Christina’s Nordic Vintage on myös mukana menossa, löydät sen myös Rauhankadulta, kulmittain Mikaelinkirkkoa. Kannattaa markkinoiden yhteydessä poiketa Onnipyörässä, Suomen Valoisassa, SencondHand Aidossa ja Christina’s Nordic Vintagessa!

Livemusiikista vastaa monipuolinen bändi Lauri ja pehmeät vävyt, jolla on pilkettä silmakulmassa keikoillaan! Alunperin Salosta ponnistanut bändi on uransa aikana turkulaistunut ja porukasta löytyy yksi pitkäaikainen portsalainenkin. Bändi keikkailee ympäri Suomea ja kokemusta on lavatansseista klubikeikkoihin.

Haluatko oppia tanssimaan? Tanssiseura Sekahaku pitää markkinoiden aikana kaksi maksutonta 30 min tanssiopetushetkeä esiintymislavan edessä. Klo 13 harjoitellaan foksin ja klo 14 fuskun perusteita.

Liikennetiedote: Puutarhakadulla markkina-alue on suljettu kokonaan liikenteeltä klo 9–16, eli markkinoiden rakentamisen ja markkinoiden ajan. Markkinat pidetään Puutarhakadulla, Sairashuoneenkadun ja Korkeavuorenkadun välisellä osuudella.

Portsan Katumarkkinat on järjestetty jo 35 kertaa. Osallistujien palaute kiteyttää tapahtuman: ”Portsan Katumarkkinat, ne ovat yhdet parhaimmista tällä alueella. Niissä on vielä vanhan ajan tunnelmaa ja ihmisiä on aina paljon paikalla.” ”Kesä alkaa aina katumarkkinoista!”

Asukkaille: HUOMAA 18.5.2025 pysäköinti ei ole sallittua klo 8-16: Sairashuoneenkadun ja Korkeavuorenkadun välillä, eikä Heikkilänkadun risteyksessä (Jäämistöoikeus Suortin ja Heikkilänkatu 6 portin välisellä alueella).
Ole ystävällinen ja kerro asiasta myös naapureillesi. Kiitos yhteistyöstä! <3

Lataa tästä Portsan tapahtumat 2025 juliste

MYYNTIPAIKAN VARAUS TULEE TEHDÄ ETUKÄTEEN, maksu kerätään markkinapäivän aikana:

KIRPPISPAIKAT: on myyty loppuun

MUUT MYYNTIPAIKAT on myyty loppuun.

Ilmoittautumisohjeet: paikkavaraukset puhelimitse pj Sari Raunell p. (040) 7675 356 tai s-postilla puheenjohtaja(at)portsa.fi (soitathan arkisin klo 17 jälkeen, viikonloppuna tavoitat parhaiten klo 11.30-20).

***************

Myyjien info, paikan varanneille:

Katumarkkina-alue Puutarhakadulla suljetaan liikenteeltä sunnuntaina klo 9 ja sen jälkeen voit tuoda myytävät tavarasi omalle paikallesi.

HUOMAA: autolla voit ajaa markkina-alueelle VAIN Sairashuoneenkadun puolelta eli kaupungin suunnasta ja vain klo 10.00 asti aamulla. Pura autosi ripeästi. Kadun keskiosaa ei saa tukkia, sen pitää pysyä avoinna, jotta muut voivat ajaa autonsa omalla kohdalleen tai pois myyntialueelta. Poistu alueelta Korkeavuorenkadun suuntaan. Ole varovainen ja aja hiljaa! Sama ohje koskee markkinoiden purkua iltapäivällä.

Auto on mahdollista pysäköidä markkinoiden ajaksi vain Portsan katujen varsille. K-Market Portsan parkkipaikalle EI saa pysäköidä, sillä kauppa on auki koko päivän. Varaudu siihen, ettei paikka autollesi löydy ihan kulman takaa.

Markkina-alue alkaa Kosken Leipomolta ja päättyy K-Portsalle. Markkinoiden myyntiaika on klo 11-15. Esiintymis/ohjelmalava sijaitsee Heikkilänkadun risteyksessä.

Kirppismyyntipaikan koko on noin: leveys 2 metriä ja syvyys 1,5 metriä. Tuo oma pöytä, vaatetanko, laatikko tms. tuotteidesi myyntiä edistämään. Omien jalkojesi lepuuttamista varten kannattaa ottaa mukaan tuoli ja sateen/paahteen/tuulen varalta mieti tuotteidesi sekä itsesi suojausta. Mikäli sinulla on katos tai vaatetanko tms. huolehdi, että se pysyy varmasti paikoillaan myös kovissa tuulenpuuskissa.

Muistathan varata mukaan vaihtorahaa! Suosittelemme MobilePayn käyttöä, moni maksaa sillä mieluiten. Vesipullo, päähine ja aurinkorasva ovat lämpimällä aurinkoisella kelillä tarpeelliset. Aamulla, varsinkin varjossa voi olla viileää tai tuuli pureva, lämmin/tuulenpitävä vaatetus saattaa myös olla tarpeen.

Saat sähköpostissa myyntipaikkasi numeron ja tämän infon muistutuksena muutamaa päivää ennen markkinoida. Paikat on numeroitu liidulla asfalttiin markkina-alueella. Saavuthan paikalle tai merkitset paikkasi esim. pöydällä tai tavaroillasi viimeistään klo 10.00, jotta tiedämme, että olet tullut paikalle. Paikkamaksu kerätään päivän aikana. 

Katu avataan liikenteelle jälleen klo 16 ja siihen mennessä kadun on oltava tyhjä. Kerää omat roskasi lähtiessäsi.

IN ENGLISH: Portsa Street Market 2025 18.5.2025, 11 am-3 pm

The market area extends over a two-block area on Puutarhakatu, between Kosken Leipomo and K-Portsa. Sales hours are from 11 am to 3 pm. Follow the event “Portsan Katumarkkinat 2025” in Facebook and be the first to know about the market.

There will be dozens of flea market and other vendors. In the next two blocks towards the harbor on Puutarhakatu, the bicycle shop Onnipyörä, the lovely interior design and clothing boutique Suomen Valoisa. On Rauhankatu, a block down from K-kauppa, you will find SecondHand Aito, which sells vintage products & new interior design and home care products. In addition, the vintage furniture & interior design shop Christina’s Nordic Vintage is also participating, you can also find it on Rauhankatu, around the corner from St. Michael’s Church.

There will also be live music, band “Lauri ja Pehmeät vävyt” will provide the music.

During the market, the Sekahaku Dance Club will be holding two free 30-minute dance lessons in front of the stage. At 1 pm we will practice the basics of foxtrot and at 2 pm we will practice the basics of fusku. Come along!

NOTE: DEPARTURE, TRAFFIC NOTICE: Puutarhakatu will be closed to traffic in the market area on Sunday, May 18, 2025 from 8 am to 4 pm, starting with the construction of the market and ending with the dismantling (parking prohibited from 8 am to 4 pm). The market will be held in Turku on Puutarhakatu, between Sairashuoneenkatu and Korkeavuorenkatu. Buses will take a detour via Sofiankatu (no stops on the detour route). The closest stops to the market on Puutarhakatu are located at St. Michael’s Church and in the direction of the harbor, in the block after the market area, the Arvinkatu stops.

PLEASE NOTE ARRIVAL: we recommend arriving at the market by foot, bus or bicycle. There is only street parking in the area and there are very few parking spaces for cars in the area.

Welcome to the real market atmosphere! The market has been organized 35 times already. Feedback from participants sums up the event: ”Portsa Street Market, they are one of the best in this area. They still have the atmosphere of the old days and there are always a lot of people there.”.