Sofiankatu 3

LASTENKUTSUT SOFIANKATU 3 LAPSILLA

Entiset taloyhtiön lapset kokoontuivat Ruusukorttelin palvelukeskukseen  viettämään yhteistä iltaa ja muistelemaan menneitä aikoja. Taloyhtiö täytti 50 vuotta 2005 ja se toimi kimmokkeena kokoontumiselle.

Sofiankatu 3 lasten muistikuvissa esiintyi erittäin usein kivat ja hyvät talonmiehet. Pihalle jäädytettiin talvella luistinrata talkkarin toimesta. Autokatosta ei silloin ollut, vaan ehkä nykyisestä noin puolet oli varattu ajoneuvoille ja loppuosa tontin rajalle saakka oli lasten aluetta.

Tietenkin siitä syntyi hieman kinaa, saivatko tytöt luistella vai pojat pelata. Pojat kuulemma helposti saivat ylivallan kun kiekko lensi kuin varkain alueen toiseen laitaan.

Pihalla pelattiin neljää maalia, 10 tikkua laudalla, rosvoa ja poliisia. Talvella saattoi pihalla olla parikin lumilinnaa. Hannu Ravea muisteli kuulleensa kivisodasta, jota käytiin kesällä karvalakit päässä. Isommat eturivissä ”ampumassa” ja nuoremmat kantoivat kiviä.

Tontin etuosassa oleva nurmikko ei ollut sallittu leikeille. Se oli pihan kaunistus. Sofiankadun varrella oleva nurmikentän tukimuuri on paikalla sijainneen vanhan puutalon kivijalka.

Ainostaan silloin kun TV teki Heikkilänkadulla telkkariohjelman nauhoitusta vuonna 1961 ei lapsia ajettu pois nurmikolta katselemasta. Tässä ohjelmassa esiintyi Laila Kinnunen ja luultavasti toisena Eino Grön. Ainakin siinä oli joku mieslaulaja, muisteli joku ”lapsista”.

Laila Kinnunen käveli laulaen edes takaisin Heikkilänkadun jalkakäytävällä kauniina korkeissa koroissaan. Tällainen oli monen naispuolisen muistikuva tapahtumasta. Laulu kuvattiin monta kertaa ennen kuin kaikki oli valmista. Ohjelman nimeä ei kukaan läsnäolijoista muistanut. Jouko Lahterolle oli jäänyt elävästi mieleen ohjelmassa olleet kaksi norsua. Hän oli edellisenä iltana juhlinut myöhään ensi kertaa elämässään ja aamulla herätessään ikkunasta näkyi norsuja. Pani hieman ajattelemaan.

Kun muisteltiin oliko Heikkilänkatu mukulakiveä vai asfalttia, niin saatiin norsujen avulla selkeä mielikuva, että asfalttia. Norsut olivat pissanneet litra tolkulla kadulle ja se näkyi. Asfalttiin jäi ruskea rengas pitkäksi aikaa, mukulakivien välistä pissa olisi imeytynyt maahan jälkeä jättämättä.

Pentti Salolla oli D-master merkkinen elokuvakone. Kerran se oli eksynyt ikkunalaudalle ja elokuva näkyi ulkonakin. Sen jälkeen Pentti piti elokuvaesityksiä useampiakin. Mitään ei kuulemma koskaan varsinaisesti sovittu, mutta puhelimet saattoivat soida ja juttu kiersi. Tytöt kertoivat odottaneensa aina innokkaasti elokuvailtaa.

Taloyhtiössä oli lauantaisin klo 15-17 miesten saunavuoro. Se oli hyvin erikoista kerrostaloissa. Lahteron perhe muutti Sofiankadulle Tervahovinkadulta taloyhtiöstä, jonka miehet olivat Crichton-Vulcanin töissä. Lauantaina töistä tultiin kotiin nokisina ja hikisinä. Miehet menivät yhteissaunaan pesemään itsensä vapaan viettoon. Tällaista yhteissaunaa Lahteron isä ehdotti Sofiankadullekin ja siitä tuli suosittu.

Saunojia oli kerralla jopa 30. Mitään varsinaista ikärajaa ei ollut koska pojat pääsivät miesten mukana saunaan. Tämä saunominen lienee ollut merkittävä juttu silloin poikien keskuudessa, koska useampi ”pojista” sitä vieläkin muisteli. Kun oli hiukan varttunut sai sosiaalisen arvonnousun  miesten kastiin, tuumi Lahtero. Kaljan tai väkevämpien juominen ei kuulunut tämän yhteissaunan ohjelmaan. Joskus jollakin saattoi olla pullo pilsneriä mukana.

Timo Merilahti kuvasi saunassa käyntiä, että se oli kuin elokuvissa. Siellä kuuli kaikenlaisia juttuja. Mukana oli persoonallisuuksia kuten esim.  B-rapussa  pullahiirensä kanssa, asuva satamavalvoja Julius Korkman. Hän pesi kaljunsa sipulilla ja oli merimiehiltä oppinut kaikenlaista.

Pentti Salo muistaa saunassa saaneensa neuvon Hannu Ravealta ja Jouko Lahterolta miten säilyä poikamiehenä: ”Kun tyttö alkaa sinutella, se kannattaa jättää”. Lienee neuvo unohtunut heiltä kaikilta. Salo kertoi, että hän muutti Pahaniemeen ja otti naapuri tytön kyytiinsä kaupunkiin. ”Se sinutteli heti eikä hän kehdannut jättää kyydistä”. Nyt on sinuteltu jo 30 vuotta.

Normaalina saunapäivänä toinen perhe oli löylyssä samaan aikaan kun toinen käytti pesuhuonetta. Pukuhuoneita oli kolme. Tytöt  muistelivat kuinka aina huudettiin ”sauna vapaa” seuraavalle.

Sauna lämmitettiin haloilla saunan seinän takana olleesta puuhuoneesta. Lämmityksen hoiti talonmies. Talonmiehelle kuului myös porraskäytävän siivous.

Entisaikaan sekajäte hävitettiin polttamalla talon omassa polttouunissa. Jokainen heitti roskapussinsa suoraan uuniin. Talonmies sytytti uunin, joka toisinaan savusi valtavasti ja siitä tuli kamala haju. Siihen aikaan talossa oli öljylämmitys ja jätteistä tuleva lämpö meni hyötykäyttöön.

Muut roskat lajiteltiin ns. jätehuoneeseen. Siellä oli ruokajätteelle oma astiansa, jonka sisältö meni jonnekin eläinten ruuaksi. Pullot ja metallit laitettiin omiin astioihinsa. Tämä huoneeseen pääsi vain avaimella suoraan ulkoa. Sen aikaiset kierrätyksen ammattilaiset noutivat lasit, metallin ja polttouunin tuhkan.

Entisaikaan ruoka- ja maitokauppoja oli joka nurkalla. Sofiankatu 3 A on liikehuone, jossa aikoinaan oli Tarmolan maito- ja lihakauppa. Lihakauppa oli kulmassa ja maitokauppa siinä vieressä ovet vierekkäin. Impi Virran liike oli Sofiankatu 4:ssä ja siirtyi myöhemmin nk. poliisientaloon Heikkilänkatu 2. Kulmalan maitokauppa sijaitsi Heikkilänkatu 3:ssa, jossa nyt on karkkiedustajien varastotilaa.

Yhteen perheeseen saatiin sukulaisten maalla kasvattaman sian kinkku jouluksi. Se paistettiin ruistaikinakuoressa Lehdon Leipomon, Korkeavuorenkatu 2,  leivinuunissa. Leipomoita oli Portsan alueella useita mm. vieläkin toiminnassa oleva Kosken Leipomo.

Hannu Ravea muisteli kauppamatkaansa äidin asialle Kulmalan kauppaan hakemaan pitkää piimää. Sitä mitattiin litran mitalla suoraan tonkasta kannuun. Äiti ei ollut ollenkaan tyytyväinen piimän määrään, se tuskin peitti kannun pohjan. Hannu saikin lähteä takaisin kannun kanssa kertomaan äidin terveiset: ”Litra on saatava kun siitä on maksettukin”. Kaupantädin kylmä vastaus: ”Ei kai mulla ole koko päivää aikaa tässä seisoa ja sitä tiputtamaan.” Pitkä piimä oli nimensä mukaista.

Raili Pajula