Portsan Sanomat 1/2010

Lataa lehti pdf-muodossa tästä linkistä

Lunta ja pakkasta

Monta talvea on odotettu sitä ”oikeaa” lapsuuden talvea ja nyt kun sellainen on  saatu halutaankin takaisin lämpimät talvet. Lumi aiheuttaa ongelmia kun sitä on liian paljon ja lisää on luvassa. Katujen varret täyttyvät kasoista ja aiheuttavat parkkitilaongelman. 

Monet odottavat kaupunkia apuun, mutta lumien poisviennistä vastaavat ja maksavat taloyhtiöt, asia ei kuulu kaupungille. Tuntuu välillä, että kaupungin aurauskalustoa käyttävät tekevät uhalla valleja kadun varteen, sillä pienellä lisätyöllä ja sillä kalustolla luulisi saavan siistimpää jälkeä. Mistähän sitä kiinteistöveroa oikein maksetaan?

Pakkaskeli on ihan mukavaa, jos asteluvut pysyisivät kohtuudessa. Sähköä kuluu ja puita palaa. Putkensulattajien ei tarvitse olla työttöminä, jos vielä löytyy joku, joka sen taidon osaa ja omistaa tarvittavat työkalut.

Kaikesta huolimatta nautitaan talvesta ja odotellaan kesää…

Sirpa


Portsa ja liikenne

Marraskuussa 2008 Portsa ry antamassaan lausunnossa ilmaisi halunsa alentaa liikenteen maksiminopeudeksi 30 km/h koko Portsan alueella. Eipä onnistunut.

Portsa ry:ltä pyydettiin viime vuoden lopulla lausuntoa erään taloyhtiön anomuksen johdosta laadittuun liikenneratkaisuun koskien mm. Portsan nopeusrajoitusta. Portsa ry antoi jokseenkin samanlaisen lausunnon kuin vuonna 2008 ja nyt onnistui! Puutarhakadulle jäi vielä nopeusrajoitukseksi 40 km/h, syynä kadun luonne. Katu on ns. kokoojakatu ja laskennan mukaan liikennetiheys noin 7000 ajoneuvoa/vrk.

Puutarhakadun ylittää Portsan alueella kolmen koulun oppilaat kaikkina koulupäivinä. Liikennevaloin turvallinen kadunylitys onnistuu vain Puistokadun ja Sairashuoneenkadun risteyksissä, mutta Topeliuksen ja Juhana Herttuan koulujen oppilailla ei vastaavaa turvaa ole. As Oy Turun Kontu on kiinnittänyt mm. tähän asiaan huomiota.

Portsa ry:lle on tehty monenlaisia liikenneturvallisuutta lisääviä ehdotuksia, kuten mm. asukaspysäköintiä Portsaan, hidastetöyssyjä Puutarhakadulle, vinoparkkia joillekin kaduille, painonappiliikennevaloja koulupäiviksi Puutarhakadulle Ratavartijanrinteen tienoille. Junaliikenne satamaan on ehdotettu kulkemaan samaa reittiä kuin tavaraliikennekin eli Iso-Heikkilän takaa. Näin poistuisi peräti kuusi tasoristeystä rautatieaseman ja sataman väliltä!

Portsa ry:n kevätkokouksen yhteydessä on liikennekeskusteluilta. Paikka on PORTSAKOTI, aika maaliskuun 1. päivä klo 18. Silloin on tilaisuus kysellä sekä VR:n rautatiesuunnitelmista että kaupungin liikennesuunnitelmista, paikalla on asiantuntijat kummastakin. Tule kertomaan sekä näkemyksiäsi että toivomuksiasi heille.

Kari Malinen, Portsa ry:n hallituksen puheenjohtaja

Miten hävitän maalauksen yhteydessä syntyvät jätteet?

Kaikki nestemäiset maalijätteet (maalit, lakat, ohenteet, työvälineiden puhdistukseen käytetty lakkabensiini) on toimitettava kunnalliseen ongelmajätteiden keruupisteeseen. Turussa kiertää säännöllisesti, muutaman kerran vuodessa, ongelmajätteitä keräävä Yrjö-auto. Myös isommat huoltoasemat ottavat vastaan näitä jätteitä. Mitään nestemäistä maalituotetta ei saa kaataa viemäriin eikä maahan.

Kuivan maalijätteen voit toimittaa kotitalousjätteen mukana kaatopaikalle. Jos purkin pohjalle on jäänyt pieni määrä maalia, voit kuivata purkin ulkona jättämällä kannen raolleen. Tyhjät ja kuivat maalipurkit voit toimittaa kotitalousjätteen mukana kaatopaikalle. Maalipurkkien kierrätys on vielä kokeiluvaiheessa, mutta tulevaisuudessa kuluttaja todennäköisesti voi toimittaa tyhjät maalipurkkinsa esimerkiksi suurten päivittäistavarakauppojen yhteydessä oleviin keräyspisteisiin, mistä purkit toimitetaan edelleen hyötykäyttöön metalliteollisuuden raaka-aineeksi.

Lakkaa tai lateksimaalia sisältäneitä muoviastioita voit käyttää kotitaloudessa, kun ensin puhdistat ne huolellisesti. Älä kuitenkaan säilytä niissä elintarvikkeita tai juomavettä.

Vernissaa, pellavaöljyä, puuöljyjä tai muita luonnonöljyjä sisältävä huokoinen materiaali, esimerkiksi talouspaperi, trasseli tai rievut, voi syttyä itsestään. Tällainen materiaali on säilytettävä vedellä kostutettuna ennen hävitystä, kuivattava mieluiten ulkona avoimessa tilassa tai poltettava välittömästi käytön jälkeen. Työvälineitä ei saa pestä mineraalitärpätillä, sillä mineraalitärpätin hiilivedyt muodostavat pellavaöljyn kanssa vaarallisen reaktioseoksen. Myös alkydilakan hiontapöly voi syttyä itsekseen.


Turkuseuran pihakilpailu kulttuuripääkaupunkivuonna 2011

Turkuseura järjestää pihakilpailun vuonna 2011, mutta haluaa julkistaa sen jo tänä vuonna. Tämä siksi, että mahdollisimmat monet pihat olisivat kaupungissamme ”edustuskuntoisia” kaupunkimme kulttuuripääkaupunkivuotena 2011. Jotta tähän päästäisiin olisi pihojen suunnittelu ja kunnostamistyöt aloitettava viimeistään tämän vuoden aikana ainakin, mikäli muutoksia halutaan pihojen nykytilaan. 

Kilpailun järjestäjinä ovat Turkuseuran lisäksi Turun Pientalojen Keskusjärjestö, Turun Yrittäjät ja Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi sekä mahdollisesti myös Turun kaupunki.

Kilpailusarjoja tulee olemaan kaikkiaan kuusi; kerrostalopihat, rivitalopihat, omakotipihat, lomapihat, yrityspihat ja julkiset pihat. Rivitalopihoihin kuuluvat ruutukaava-alueen puutalopihat eli esim. Portsan pihat.  

Arviointiperusteina tulee olemaan mm. alkuperäisen luonnon lähtökohtien vaaliminen, rakennusten ja istutusten välinen harmonisuus sekä pihajärjestelyjen toimivuus, tarkoituksenmukaisuus ja turvallisuus. Tarkemmat yksityiskohdat pihakilpailusta löydät kotisivuiltamme heti, kun Turkuseura lähettää lopulliset pihakilpailun ohjeet. 

PORTSA ry osallistuu vuoden 2011 kilpailuun siten, että se nimeää oman kilpailuraadin. Raadin tehtävänä on löytää alueelta ne pihat, jotka tullaan ilmoittamaan pihakilpailuun. Raadin kokoonpano löytyy asukasyhdistyksen kotisivuilta. Raadin jäsenet odottavat asukkaiden ehdotuksia nimettävistä pihoista katumarkkinoihin (23.5.) mennessä.

Kari Malinen


Portsalaisten ikioma asukasilta

Portsa ry järjesti loppiaisaattona 5.1. asukasillan Ravintola Port Arthurissa. Tilaisuudessa julkistettiin Portsalainen vaikuttaja numero I. Tittelin sai ensimmäisenä kunniakkaasta vuosien työstä Portsan alueen hyväksi ja pitkään Portsa ry:n toiminnassa mukana olleena Raili Pajula. 

Illan musiikkivieraana esiintyi tulevaisuuden yhtye Bangladesh ja järjestetyssä Portsa-aiheisessa tietokilpailussa Portsan Suurmestari numero 3 tittelin voitti kukas muu kuin Raili Pajula, joka ns. ”putsasi pöydän”.

Ilta huipentui karaoketansseihin.


Pakkanen ja vesiputket

Pakkasten hellittäessä vesijohtoputket ovat taas vaarassa. Jos putki on jäätynyt, se saattaa sulaessaan haljeta.

Jäätyneen putken sulattaminen kannattaa jättää ammattilaisen tehtäväksi. Tee se itse -menetelmääkin voi käyttää, mutta rahansäästö jää haaveeksi, jos seurauksena on iso vesivahinko.

Lämpötilan muutokset aiheuttavat ongelmia erityisesti talojen sisällä kulkeville putkille. Lauhtuvissa oloissa vesimittarit ja kiinteistön omat putket pääsevät usein jäätymään, koska esimerkiksi ilmanvaihtoventtiili on auki. Sitten alkaa syntyä kastepisaroita ja johtoihin tulee vuotoja. Vesi laajenee lämmetessään, joten putken halkeaminen uhkaa juuri ilman lauhtuessa. 

Jäätyminen ei itsessään välttämättä aiheuta vaurioita, mutta kun jääpatti alkaa sulaa, se ei mahdukaan laajenemaan, ja putki hajoaa.

Varo vesivahinkoa

Suositeltavaa olisi käyttää ammattilaisten apua, jos putket ovat jäätyneet. Jos putki on jo jäätyessään haljennut, sulattaessa alkaa vesi lentää. Silloin on helposti iso vesivahinko edessä. On aina varauduttava siihen, että vuotava putki saadaan nopeasti kiinni.

Toisaalta, jos putki ei ole rikki, kotikonsteinkin voi yrittää. Auton sisätilanlämmitin on sulattamiseen hyvä, koska rauhallinen lämmitys on kaikkein tärkeintä. Esimerkiksi hiustenkuivaaja lämmittää putken liian kuumaksi ja maalinpoistopuhallin on järkyttävän kuuma. Näillä laitteilla tekee vain lisää vahinkoa.

Paras tapa suojautua vesimittarin tai putken jäätymiseltä on ennakointi. Putki jäätyy yleensä juuri kohdasta, jossa se nousee lattiasta huonetilaan. Kesähelteillä vesiputkia asennettaessa ei aina muisteta niiden kunnollista eristämistä.  

Kovilla pakkasilla myös väliaikaisen lämmityksen järjestäminen viileisiin tiloihin ehkäisee ikäviä jäätymisiä.


Puutalon tulisijat

Kaakeliuunin lämmitys

Pääsääntö kaakeliuunin käytössä on, että sen lämmittäminen on suoritettava maltillisesti. Pintakivien lämpötila ei saa nousta yli +70°C:n muualta kuin luukun ympäriltä. Vanhoissa uuneissa on yleensä syntynyt vuosien mittaan vaurioita, jotka eivät kestä rajua lämmitystä.

Kaakeliuunissa tulee yleensä polttaa vain yksi sopiva pesällinen puhdasta puuta, noin 3–5 kg (noin puolet pesäpohjan pinta-alasta). Polttamisen aikana on puiden tarpeetonta kohentamista vältettävä. Kun hiillos hehkuu tummanpunaisena eikä sinisiä liekkejä enää näy, voidaan viilentävää ilmavirtausta rajoittaa peltejä sulkemalla, mutta ei kokonaan.

Sulje savupelti kokonaan ja vedä sitä jälleen auki kolmen senttimetrin verran. Vasta kun hiillos on täysin tummunut, luukut ja pellit on suljettava kokonaan.

Tähtiventtiilin oikea käyttö

Vuosisadan alkukymmeninä rakennettujen lämmitysuunien ominaispiirteenä on yläliittymä eli uunin yhdistäminen varsinaiseen savuhormiin sen yläosasta. 

Savupeltijärjestelynä on kaksi päällekkäistä savupeltiä joko käsikäyttökorkeudella tai korkeissa uuneissa ketjun avulla toimivana. Uunin liitekanavaan on yhdistetty teräs- tai messinkipeltirakenteinen venttiili, joka avautuu kiertämällä muodostaen tähtimäisen avautumiskuvion, josta nimi tähtiventtiili. 

Venttiili on sijoitettu niin, että se yhdistyy savupeltien välistä savuhormiin. Uunin lämmittämisen jälkeen suljettiin alapelti (yläpelti jätettiin auki), jolloin tähtiventtiiliä voitiin käyttää varsin tehokkaana ilmanvaihtajana huonetilassa. Alapelti suljettuna uunin lämpövaraus säilyi hyvin myös tuuletuskäytön aikana. Venttiilin ja yläpellin asentoa voitiin säätää tarpeita vastaavasti, ja poistoilman mukana kulkeutui ulos ylimääräistä kosteutta tai esimerkiksi ruoan valmistuksessa syntyviä hajuja. Uuniahan käytettiin usein myös ruoan valmistamiseen. 

Puulieden lämmitys

Liesiä on kolmea perustyyppiä: Tavallinen puuliesi, liesi-leivinuuni ja paistinuunilla varustettu liesi. Tarkista ennen lämmitystä, että hormin savupelti on auki, hellan nokiluukku kiinni, arinalla ei ole tuhkaa ja ettei tuhkapesä ole liian täysi. Käytä sytykkeenä sanomalehtipaperia tai tuohta. Aseta sytykkeet arinan päälle tulipesän etuosaan. Laita sytykkeiden päälle helposti syttyviä puutikkuja tai lastuja ja niiden päälle ohuita pilkkeitä. Raota ennen sytytystä tuhkapesäluukkua hieman. Kun ensimmäinen pesällinen alkaa olla palanut, lisää tulipesään 1–2 kg pilkkeitä. 

Lämmityksen aikana keittolevyllä on syytä pitää muutaman litran vetoista vesikattilaa, vesi tasaa liesitason lämmönvaihteluja ja suojelee valurautaisia keittolevyjä ylikuumenemiselta. Jos haluat pitää liesitason lämpötilan tasaisena, lisää puita pienissä erissä tasavälein. Jos lieden rautaosat alkavat hehkua punaisina, niiden lämpötila on yli +600°C. Rautaosien hehkuessa hälytyskellojen pitäisi alkaa soida, sillä hehkuva osa melko varmasti myös vaurioituu. Valuraudassa tapahtuu pysyvä muodonmuutos jo +600°C:ssa.