Portsan parkkiongelmaan ratkaisu

Uutinen 1.4.2022. Ylpeänä voimme vihdoin julkistaa löytäneemme lopullisen ratkaisun Portsaa pitkään vaivanneeseen parkkitilan niukkuuteen. Portsa ry on käynyt pitkällisiä neuvotteluja Turun Kaupungin, Mikaelinseurakunnan ja museovirastotahojen edustustojen kanssa. Portsa ry on ottanut historian suurimman riskinsä ja tehnyt aiesopimuksen puitesopimuksesta oman nykyaikaisen parkkiluolan rakennuttamisesta Mikaelinkirkon alle.

”Portsan alueen täydennysrakentaminen on ollut ykköstavoitteena ja näin Kirkonmäen peruskallio saadaan vihdoin järkevälle käytölle” kertoo Varsinais-Suomen grynderiliiton pääarkkitehti Sampo Varala. Asukasyhdistyksen puheenjohtaja hehkuttaa tulevaa pysäköintilaitosta ”Parkkiluolaan saadaan kaikki nykyaikaiset vempeleet ja releet! Rakentamisen ensivaiheessa saadaan kulku hissillä suoraan kirkkosakastiin, tämä ilahduttaa varmasti hääpareja sadekelillä.”

Portsa Ry toivottaa tervetulleiksi parkkeeraamaan myös naapurikaupunginosien asukkaat sekä keskustassa työssäkäyvät. Luolassa on reilusti tilaa peräkärryillekin ja pysäköinti on ilmaista.

Tänään 1.4.2022 klo 12-13 voit tutustua tulevalla parkkiluolan sisäänkäynnillä suunnitelmaan ja aikatauluun. Samalla jaetaan myös Portsan alueen taloyhtiöille vuoronumerolappuja, joilla pääsee jonoon, jossa voi anoa yhteyskäytävän rakennuttamista luolasta suoraan oman taloyhtiön pihan alle, josta taloyhtiö voi omakustanteisesti rakennuttaa hissin/käynnin taloyhtiön pihalle.

Aprillia, syö silliä ja juo kuravettä päälle. Uutinen oli aprillipila 🙂